Gadgetissa oli virhe

tiistai 30. elokuuta 2016

Aatu Väänänen Hillosensalmen taistelussa ja Paljakanlahdella 2.-3.3.1918

Aatu ja Jenny Väänänen 1950-luvulla. 
Kotimaisten kielten keskuksessa on säilynyt jonkin verran Pöljällä 1960- ja 1970-luvulla tehtyjä haastatteluja. Haastattelijat kyselevät vanhuksilta entisajan työntekoon ja tapoihin liittyviä kysymyksiä. Pohjolanmäen isäntää Aatu Väänästä haastateltiin heinäkuussa 1961 kotonaan. Niin tallentui nauhalle myös Aatu Väänäsen kokemukset sisällissodassa jälkipolvien kuultavaksi. Olen kirjoittanut aiheesta aiemminkin blogissa Aatu Väänäsen sota 1918. Tässä Aatu kertoo omin sanoin, miltä tuntui joutua ensimmäiseen taisteluun 2.-3.3. 1918 Mäntyharjulla ja Hillosensalmella. Aatu oli syntynyt vuonna 1897, maalaistalon poika, joka kolmesta Lassilan talon pojasta valikoitui sotaretkelle.

"No, se oli niin ikävä juttu, että sitä ei paljo passoo sannoon, mitteee se olj se rintamajuttu. Kun ens päevänä jouvuttiin sille surullisen kuulusalle Hillosen reissulle, niin senhän tietää, miltä se tuntuu. Semmonen, joka ei oo tottuna ollenkaan. Sehän kävi niin, että kun oli taistelelut taisteltu Hillosensalamella ja Paljakalla, joka olj niitä vappausovan niitä epäonnistuneimpia retkiä, niin sehän jo panj ajattelemaan. Yöllä pohdittiin sen ryhmän kanssa, että kyllä se taetaa olla niin, että se joka miekkaan tarttuu, se miekkaan hukkuu. 

Mäntyharjun kirkolta lähettiin ja siinä pantiin kaikki lumipuvut päälle ja päälliköt sanovat, että yhdeksän kilometriä on matkoo, kun hevosella lähettiin nimittäin, Se oli sellainen kiertoliike, joka tehtiin vihollisen selustaan. Yhdeksän kilometriä on matkoo, siihen asti suatte tupakoida, keskustella ja tehhä mitä tahhaa siinä reessä, mutta sitten kun lähetään ensmäisen pysähdyspaekan jälkeen, niin ei sua tulia tehhä eikä keskustella. Pittää olla hiljasuuvessa, kun mäntiin siinä yhksän kilometrin kohalla rintamalinjan toeselle puolelle vihollisen selustaan. aamunkoitteessa oltiin Hillosen pysäkillä, saarten takana ja siitä järjestettiin sitten se hyökkäys asemalle.

Hyökkäys onnistui ihan hyvin, kyllähän siinä kuatu joitain ja haavottu, mutta se mänj suurin piirtein suunnitelman mukasesti, mutta se myöhästy pikkusen, tulj selevä päevä kun avoimelta jiältä hyökättiin Hillosen asemalle. Että pikkasen myöhästy, ei siinä mittään ollu, vallattiin sitä rattaa muutamia kilometrejä ja oltiin päivä siellä. Mutta sitten tultiin sanomaan, tuli komento että pittää lähtee pyrkimään poes, että se yleisuunnitelma mikä olj sillosilla upseerilla ei ollu männä niinkuin ois pitänä männä. Kututtiin meijjät pois ja tulomatkallahan sitte se onnettomuus tapahtu siellä Paljakanlahella. Siellä mäntiin vihollisen sylliin. Olivat valamiusasemissa, kun ottivat meijät vastaan ja ajettiin kuin hautajaissaatto rekihevosilla vihollisen sylliin ja siinä tulj se suuri onnettomuus.

Koko porukka meni hajalle ja pienissä ryhmissä harhailivat Mäntyharjuun."

Mäntyharjun rintamalla oli maaliskuun alussa Mikkelin 1. komppania, päällikkönä Villiam Spåre, Kajaanin sissikomppania, Eljas Rihtniemi, Mäntyharjun komppania, J. Snellman sekä Kuopion 4. komppania, kapteeni L.W. Lundahl, ja 500 "Savon jääkäriä", päällikkönään ruotsalainen luutnantti G.Cronstedt. Kuopion alueen miehet palvelivat kahdessa viimeksi mainitussa joukko-osastossa. Aatu Väänänen kuului savon jääkäreihin, tässä se ei tarkoita suinkaan Saksassa koulutettuja jääkäreitä, vaan tavallisia Savon miehiä, jotka vapaaehtoisena läksivät vapaussotaan. Heidän sotilaskoulutuksensa oli hyvin vaatimatonta. Yksi viikko Kuopiossa teollisuuskoululla ja toinen viikko Mikkelissä.

Cronstedtin joukot lähtivät hevosilla illalla Mikkelistä kohti Hillosensalmea. Retkue oli laskeutunut Vuohijärven jäälle vähää ennen Paljakan kestikievaria. Noin klo 7 aamulla retkikunta oli Hillosensalmen kohdalla. Pääjoukko teki hyökkäyksen avointa jäätä pitkin asemalle. Puolustajat tekivät kovaa vastarintaa, mutta puolen päivän aikaan pysäkki joutui valkoisten haltuun. Valkoisia kaatui 10 ja 23 haavoittui. Kauaa ei voitosta ehditty iloita, kun tuli tieto punaisten panssarijunasta, joka lähestyi Hillosensalmea. Cronstedt antoi käskyn perääntyä ja liike muuttui hallitsemattomaksi paoksi.

Pakenevat joukot menivät hajalle, pakokauhua ja tappioita lisäsi valkoisten ammusreen räjähtäminen punaisten luodeista Paljakanlahden jäällä. Onnettomuudessa kaatui kymmeniä valkoisia. Retkikunnan johtajiltakin otti kaksi päivää löytää takaisin Mäntyharjulle. Suomen vapaussota vuonna 1918 -kirjassa Hillosensalmen retkeä pidettiin huonosti suunniteltuna. Mentiin liian pienellä joukolla liiaan syvälle vihollisen selustaan. Kun joukoilla ei ollut yhteyttä muiden joukkojen kanssa, oli kiertoliike tuomittu epäonnistumaan. Taistelu vaikutti kokemattomiin joukkoihin lamaannuttavasti.

Maaningalta, Kuopion maalaiskunnasta, Nilsisästä ja Lapinlahdelta kaatui näissä  Hillosensalmen ja Paljakan taisteluissa  yhdeksän valkoista sotilasta. Yleisestä sekasorrosta kertoo, että osa kaatui vahingonlaukauksiin ja kaatuneita jäi punaisten käsiin. Mäntyharjulla rintama asettui asemasotavaiheeseen.


Lähteet. Suomen vapaussota vuonna 1918 IV, 1923, Aatu Väänäsen haastattelu 10.7 1961, Kotus.
Suomen sotasurmat 1918 , Boström, Sankarien muisto. Suomen itsenäisyyden ja vapauden puolesta henkensä antaneiden kansalaisten elämänkertoja. Helsinki 1927.



sunnuntai 28. elokuuta 2016

Tropiikki Kuopiossa

Löysin Lassilan talon kirjastosta Luonnon Ystävä -lehden. Lehti ilmestyi Kuopiossa, toimittajina K.M.Levander, A. Westerlund ja K.E. Stenroos. Luonnon Ystävä oli yleistajuinen luonnontieteellinen aikakausilehti, joka oli alkanut ilmestyä vuonna 1897.


Maaliskuun numerossa vuodelta 1898 A. Westerlund kertoi lukijoille kiertävistä eläinnäyttelyistä, joita Kuopiossakin oli käynyt. Viimeisin tällainen näyttely oli ollut Kuopiossa joulukuun lopussa 1897.



"Tropiikki Kuopiossa. Kuka olisi parikymmentä vuotta sitten uskonut, että Savon sydämessäkin vielä saa nähdä kuuman ilmanalan eläimistöä ihka elävänä? Vaan nyt se ihme ontapahtunut: leijonia, puumia, zeebuja, vyötiäisiä, (Dasypus), piikkisikoja, apinoita ja elehvantteja; pelikaaneja, papukaijoja, (Aara, kakadu, psittacus, vihreä- ja pikkupapuk. y.m.), riikinkukkoja ja helmikanoja; krokotiileja, boa- ja pythonkäärmeitä, ottamattakaan lukuun kylmemmän puolen asukkaita, sellaisia kuin karhuja, jääkarhuja, kettuja, susia, ahmoja, mäyriä y.m. - kaikkia olemme saaneet täällä elävinä ihmetellä. Ne nyt eivät tosin kaikki ole ihan tropiikista asti, mutta sieltäpäin kumminkin.

Ei ole vähäinen merkitys oikeastaan tuollaisilla eläinnäyttelyillä tällaisilla paikkakunnilla, jos eläimet edes vähänkään inhimillisen kohtelun osakseen saavat, sillä jo lukuisille koulullekin ne tuovat elävämpää käsitystä vastaavista eläimistä, kuin huonot uvat. Ja että kansakin sellaisia mielellään käy katsomassa, osoittaa kyllin sen lukuisuus noissa näyttelyissä. Kun vaan ilmoitukset niistä olisivat aina oikeita ja kansan kohtelu vähän parempi! Niinpä sai esim. muutamassa noissa näyttelyissä kuulla "päätirehtöörin" - tietysti huvikseen - leijonaa kameeliksi! Ja paikkakunnan lehdissä ilmoitettiin silloin pulskasti: "ensikerran Suomessa näytetään pari metsäihmisiä (orangutang)". Kun pyysin nähdä niitä, vietiin minut suljetun puulaatikon eteen, näyttäjä raapaisi tikulla tulta ja nosti hiukan luukkua. Hämmästyin vähän ja sanoin, etteivät ne orankia olleet. "Ei ne olekaan kun simpassia", kuului vastaus. Päivällä sain toisen näyttäjän vähän enemmän aukaisemaan luukkua ja aivan oikein - siellä istui vihertävä kruunuapina ja manttelipaviaani. -

Hauska on kuulla kansan mietteitä sellaisessa näyttelyssä. Kun koko publiikki innoissaan katsoi elehvanttien, "Jennyn" (2500 kg) ja "Topsyn" (1500 kg) konstia ja pyöräilemistä, kiljui Aara vierellä täydestä kurkusta "kriuuu" se häiritsi muuatta katsojaa ja hän varoitti jo, että "ooppas iäneti", vaan kun ei apua, huomautti hän meille, että "tuo mitä inkuu" ja kolmannella kerralla jo sanoi äkäisesti papukaijalle: "tahotko kalikalla ohtaas?" Tyytymätöntä murinaa kuului, kun käärmekuningatar "miss Zenopia" vaan ruotsiksi selitteli elukoistaan, mutta kun neljättä metriä pitkä Boa tuotiin esille, huusi jo yksi tyytymättömistä ihastuneena: "ompa siinä aika liero!"

Vaan surullisen säälin, jopa polttavan inhimilliseen mieleen ne sittenkin usein jättävät. Viimeksi käyneellä Philadelfia-näyttelyllä oli tosin kamiinat ja lämpöjohdot teltassaan, nimet häkkien laidassa ja eläimet, lukuunottamatta vanhaa, jalkansa palelluttanutta urosleijonaa, olivat kohtalaisen tyydyttävässä kunnossa, - vaan edes sinnepäinkään ei ole ollut usein esiintyneellä seurueella. Ei lämpöjohtoa minkäänmoista, palava lamppu vaaan apinahäkin edessä, missä pari apinaa kerrallaan sopi lämmittelemään toisen tunkeillessa takana vuorolleen. Kerrankin siinä vanha emomarakatti surullisin ja hellin katsein kannatti pientä, kituvaa poikasta käsillään, painaen sen aivan katriaan kiini, lampun eteen. Pyrstötön riikinkukko ja poikkihäntäinen opposum, jaguaari y.m. jättivät inhottavan todistuksen "hoidosta". Samoin näytti useissa eläimissä olevan suurimmassa määrässä mitä ilkeintä syyhyä. Ja näitä eläimiä pidettiin osa pirttihuoneissa, jossa sitäpaitsi asui suuri joukko ihmisiä! Koko pirtin asukkaatkin saivat pahaa syyhyä, ja siten antoi se asujaimisto työtä samalla kertaa kaupunginlääkärille, eläinlääkärille ja terveyslautakunnan esimiehelle! - Leopardi, jolla oli usein vetokohtauksia ja joka oli purrut pois jo mekein yhden käpälänsä nilkkaan saakka, sai kuukausia odottaa luonnollisen kuolemansa vapautusta. - Ja nämä pidettiin siten näytteillä purevassa talvipakkasessa! Sen lisäksi saavat suurimman osan vuottansa useatkin viettää navetassa umpinaisissa laatikoissa, vieläpä kuten muudan susi viime talvena, niin pienessä, että tuskin ympäri kääntymään siinä sopi.

Ihmisen säälin ja eläinsuojeluksen toiminnan täytyisi ulottuatännekin saakka. Ennemmin kaikki kiertävät näyttelyt pois, kuin moista nähdä muutamissakaan! A.W:d."

Lähteet: Luonnon Ystävä. Yleistajuinen luonnontieteellinen aikakausilehti. 3/1898. Kuopio.
Uusi Savo 28.12.1898.