Gadgetissa oli virhe

maanantai 18. marraskuuta 2013

Assistentin elämäntyö Pöljällä



Mikan Niskala vuosisadan alussa. Suomenkarjaa laitumella.
Yksi lehmä tuotti noin 1000 kg maitoa vuodessa 1900-luvun alussa.
Suomen karjatalouden historiaan liittyy keskeisesti Karjantarkkailuyhdistysten työ. Jo 1800-luvun loppupuolella oli Suomessa aloitettu määrätietoinen karjatalouden kehittäminen. Viimeistään nälkävuodet 1860-luvulla näyttivät karusti, kuinka haavoittuvainen Suomen elintarviketuotanto oli. Pöljälläkin kehitysinto näkyi. 
Kunniakirja Viipurin maanvilelyskokouksesta 1887.


Vuosisadan vaihteessa maito kirnuttiin kotona ja siitä tehtiin voita. Harjun tilalla on säilynyt kunniakirjat Viipurin ja Savonlinnan meijerinäyttelyistä 1880-luvulta. Siellä pöljäläinen kotona kirnuttu voi palkittiin. Rautatie edisti voikauppaa Kuopioon ja vietiinpä Pöljältä voita Lontooseen saakka 1910-luvulla. Kylällä toimi ainakin vuodesta 1914 meijeri, joissakin lähteissä mainitaan vuosi 1910.

Kylän karjat olivat 1940-luvulla pelkästään suomenkarjaa, Itä-Suomen kyyttöjä. Suomenkarjan jalostaminen ja puhtaana pitäminen oli pöljäläisen agronomi Tatu Nissisen suuri missio. Pirttilahden tilan karja Pöljältä pääsi Nissisen kirjaan Itäsuomalaisia karjoja (1927). Tilan omisti tuolloin Janne Korhonen. 

Maatalousnäyttelyt olivat suuria tapauksia. Kuva Maatalousseuran näyttelystä.
Kuopio 1921. Taustalla Puijo.
Jotta jalostaminen olisi tehokasta, täytyi tietää lehmien tuotokset ja suku. Alettiin perustaa erityisiä yhdistyksiä sitä varten. Pöljällekin perustetiin karjantarkkailuyhdistys. Harjun tilalla on säilynyt karjantarkkailupäiväkirja vuodelta 1915.

Karjanjalostus ja lehmien parempi ruokinta näkyy maidon tuotannossa. Lehmien määrä väheni, mutta maitoa saatiin enemmän. Pöljän lehmien keskimääräinen vuosituotto tarkkailukarjoissa:

1927 2131 kg 
1931 2242 kg
1942 2131 kg 
1953 2937 kg
1962 3471 kg
1981 4610 kg 
1991 5880 kg

Vuonna 1900 Pöljällä oli arvion mukaan noin 500 lehmää. Sata vuotta myöhemmin kylällä oli 269 lypsävää. Samaan aikaan vuosituotto kasvoi puolesta miljoonasta kilosta 1,8 miljoonaan kiloon!

Reponiemen nupopäitä 1950-luvulla.
Suomenkarjan lehmät ovat yleensä sarvettomia.
Pöljäläisten navetoissa oli 1940-luvulle asti pelkästään suomenkarjaa. Oheisen kuvan nupopäät ovat valkoselkäistä itäsuomenkarjaa eli kyyttöjä. Ensimmäiset ayshirelehmät tulivat Särkiniemeen 1940-luvun lopussa. Anna Saastamoisen jäädessä eläkkeelle 1973 oli  holstain-friisiläisrodun voittokulku alkanut Pöljälläkin. Nykyisin itäsuomenkarja on uhanalainen. 

Anna Saatamoinen Pöljällä 1941-1973

Pöljän Karjantarkkailuyhdistyksen pitkäaikaisin karjantarkkailija eli ”assistentti” oli Anna Saastamoinen. Hän oli syntynyt vuonna 1909 Kiuruvedellä. Hän opiskeli ensin Peltosalmella karjakoksi ja valmistui vuonna 1936 tarkkailukarjakoksi Maaningan Halolasta. Saastamoinen toimi aluksi Leppalälahden tarkkailupiirissä Maaningalla ja tuli sieltä vuonna 1941 Pöljälle.

Anna Saastamoinen Solalla 1959.
 Kuvassa myös Kari Rytkönen ja hanhi Aatu.
Kerran kuukaudessa assistentti tuli taloon. Hän mittasi lehmien maidontuotoksen ilta- ja aamulypsyllä. Jokaisen lehmän maidosta otettiin näyte, jonka assistentti tutki pikalaboratoriossaan. Lapsista jännittävintä assistentin työssä oli rasvatutkimus. 

Puulaatikossa oleva sentrifugi eli linko erotteli rasvan maidosta. Lapset saivat istua painona tärisevän laitteen kannella. Lisäksi karjantarkkailija laati ruokintasuunnitelmia ja pyrki edistämään hyviä karjanhoidon käytänteitä tiloilla. 

Anna Saastamoinen ”asui” kaksikymmentä vuotta Solalla ja viimeiset kymmenen vuotta Harjulla Otto ja Eveliina Itäkallion ullakkohuoneessa. Karjantarkkailijan työ oli varsinaista matkalaukkuelämää.  Assistentilla oli neljä vapaapäivää kuukaudessa. Muun ajan hän kulki kylällä ja yöpyi aina siinä talossa, jonka karjasta näytteet ja mitat otettiin. Kuljetuksesta huolehtivat talolliset. Assistentilla oli rasvan mittauksessa käytettäviä välineitä paljon, joten hevoskyyti vähintään oli järjestettävä.

Assistentti  Anna oli nauravainen ja ystävällinen ihminen, joka sopeutui kaikenlaisiin oloihin. Viihtymiselle oli eduksi se, että hän äänesti maalaisliittoa ja osallistui Pöljän marttojen toimintaan. Hän tiesi taatusti Pöljän kylän tilallisten asiat varsin tarkkaan, mutta ilkeämielinen juoruilu ei ollut hänen tapansa. Maalaiselämään tottuneena hän tarttui navetalla luontevasti töihinkin. Monelle emännälle Annan vierailut olivat varmasti myös mukavaa vaihtelua. Ehkä Annalla oli kylällä  myös ”terapeutin” rooli.


Lyydia Hirvonen ja Hoikin sonniosuuskunnan sonni.
Lähteet:

Räsänen, Savo ja sen kansa (2008), Nissinen, Itäsuomalaisia karjoja (1927), Uutis-Jousi 9.8. 1973, Räsänen, Pekka, Pöljän maatalouden kehitys 1900-luvulla (moniste), Raija Rytkösen ja Irma Roivaisen haastattelut, http://www.faba.fi/jalostus/lypsykarja .Kuvat Helena Heikkisen, Reino Heikkisen, Niilo Pietarisen, Raija Rytkösen ja Nestori Halosen kotiarkistot, 


Oheisissa kuvissa Jussi Ollikaisen karjaa Ollikkalan tilan peloilla kesällä 2013. Karjan huippuyksilö lypsää 16500kg maitoa vuodessa. 



perjantai 8. marraskuuta 2013

Merimiehen matka-arkku



August Pietarinen 1890-luvulla.

Jouluna 1901 höyrylaiva Vestan konemestari Kusti Pietariselta oli räjähtää laiva alta. Konemestarina hän oli vastuussa laivan koneista ja tietysti höyrykattilasta. Toisena joulupäivänä alettiin valmistaa laivaa lähtöön Grimsbystä Lontoon läheltä kohti Kanarian saaria.


 ” 2nen joulupäivä annoin määräyksen ruveta lämmittämään Donkeykattilaa. Tavalla tai toisella oli pohjahana avattu ja höyryn noustessa pannussa vesi ulos niin että uunin päälys oli kuivilla.

Onneksi satuin menemään alas ennen kuin kerkesivät pumpata vettä sisään josta olisi ehkä ollut kattilan räjähdys seurauksena. Weten lisäyksen estin ja annoin ottaa tulet ulos uunista ja sitten jäähtyä jonka perästä tarkastin kattilan ennen kuin lisäsin vettä. Kovasti minä pelästyin että jos on vallan pilalla kattila.”

Kustille oli käydä köpelösti. Hänen uransa Suomen Höyrylaivaosakeyhtiön (FÅA) konemestarina ja ylikonemestarina olisi melko varmasti loppunut, jos höyrykattila olisi räjähtänyt. Eikä vain ura, vaan elämäkin.  Höyrylaivoilla tällaiset onnettomuudet olivat varsin yleisiä. 

Kustin "aarrearkku" eli merimiesarkku on säilynyt Pöljällä Puustellin talon kotimuseossa.

Mitä arkusta paljastui? Ensiksikin merimiehen päiväkirja vuosilta 1901-1914. Matkakuvausten lisäksi vihkossa on kauniita, huolellisesti tehtyjä laskuharjoituksia. Lisäksi arkussa oli konemestarin opintoihin liittyviä hienoja piirroksia.




Tasavarsinen akseli kaksinkertaisella kuormituksella.
Tason ja kartion välisiä leikkauksia. A. Pietarinen 1899 
Arkussa oli myös kirjoja. Oli paksu Reedin Engineers Hand Book, joka oli jonkinlainen koneenkäyttäjien "Sudenpentujen käsikirja" teknisiin ongelmiin. Sieltä löytyi englannin kielioppi ja sanakirja, Setälän suomenkielen kielioppi, Lujuusopin alkeet, Projektioniopin alkeet, Algebran alkeet, Höyrykoneoppi sekä
Kailan Luonnontiede ja uskonto. 

Kaunokirjallisuutta tai raamattua ei ollut. Se sijaan Kusti oli säästänyt koneenkäyttäjäliiton lehden Voima ja käyttö vuosikertoja. Maaliskuussa 1918 ilmestyneen lehden etukanteen Kusti oli kirjoittanut "Hirmuvallan uhreja!" Lehdessä kerrottiin kolmen merimiehen kuolemasta sisällisodassa punaisten käsissä.

Voima ja Käytto, maaliskuu 1918.


Oheisessa kuvassa uksi uhreista, Frans Zefanus Virtanen. Höyrylaiva Astraean ensimmäinen konemestari joutui punaisten vangiksi ja murhatuksi. Kustilla oli täsmälleen samanlainen arvoasemaa osoittava lakki kuin oheisen kuvan Virtasella.

Lakissa FÅA:n tunnukset. Kusti Pietarisen virkalakki.
Varattomilla opiskelijoilla oli mahdollisuus saada stipendejä merimieskoulutukseen. Mahdollisesti Kusti onnistui saamaan stipendin. Perheen vaurastuminen alkoi vasta, kun Kusti oli jo merillä. Kusti Pietarinen teki valtavan sosiaalisen loikan Savon köyhyydesta Nizzan puistoihin ja Marseillen bulevardeille.

Maaliskuun lopussa 1912 Vesta teki matkan Afrikkaan. Alus haki maapähkinöitä Marseilleen.  Matka Zinguinchorin satamasta Marseilleen kesti 18 päivää.
Vestan reitti keväällä 1912.
Viimeinen Välimeren osuus Gibraltarilta Marseilleen kesti kokonaista kuusi päivää. Ei höyrylaivollakaan kovin joutuisasti liikuttu, jos keli oli huono. Kusti viipyi kaupungissa viisi päivää. Marseille on Kustista ”maailman kaupunki ja iso satamakaupunki”. Hiukan hän sanoo kaupunkia katselleensa, mutta ei päiväkirjassaan siitä paljoakaan kerro.
Marseillen keskustaa ja satama vuosisadan vaihteessa.

Marseillesta lähdettiin kohti Espanjan Tarragonea. Vanha roomalainen kaupunki viehätti Kustia. Hän käveli siistin pikkukaupungin katuja ja tutki kaupunginmuureja. Ylikonemestari saattoi satamassa leikkiä turistiakin, kun laivaa lastattiin tai purettiin. Malagaan rahtilaiva saapui 26.4. 1912. Keväinen kaupunki oli ihastuttavimmillaan. Erityisesti häntä kiinnosti rannan bulevardi ja puisto.  


Gibraltarilla Vesta joutui viipymään kaksi päivää, sillä hiililastaus huonon kelin takia oli hankalaa.

Cadizin kautta matkattiin Portoon. Porto tai kuten Kusti sanoo Oporto oli  elämys. Hän vietti siellä toukokuun alussa kaksi päivää ja kirjoitti kaupungista.





Tämä kaupunki on niin jyrkillä vuoren rinteillä varsinkin jokivarrella rakennettu että siinä on vaikia liikkua niinpä käytäviä pitää mutkistellä sinne tänne että voipi ihmisten kävelyteitä saada, eläimillä ajettavat tiet ovat vieläkin vaikiammasti tehtyjä.”

Kusti oli järkyttynyt afrikkalaisten naisten kohtelusta Zinguinchorin satamassa. Portugalilaisten naisten asema ei näyttänyt juuri paremmalta.

”Naiset ovat härkien jälkeen ensimmäiset kuormien kuljettajia. Tavattomasti ne jaksaakin vaikkapa ovat lyhyviä. Olipa kannettava mitä hyväänsä niin päälaellaan ne kantavat.
En ole muualla maailmassa nähnyt että niin vaikea tehtävä kun tavaran kuljetus on Oportossa kokonaan on naisien ja härkien niskoille sälytetty. Miehiä on tavallisesti härkien ajajina ja taluttajina on tosin naisiakin siinäkin toimessa.”


”Hiilien kantaminen joka on vaivaloinen tehtävä lotjista ylös jokiäyräälle ja kaupungillekin oli naisien tehtävä."

Portosta lähdettiin 5.5.1912 Bordeauxiin, Ranskaan.

Bordeauxin keskustaa 1910.
”Suuri on eroavaisuus takaläisien ja Oportolaisten elintavoissa. Täkäläisistä naisista voi melkein sanoa, että ne ei työtä tee eikä kehrää mutta kumminkin ne käy koreana kuin riikinkukko. Se ainakaan ei tulisi kysymykseenkään että he kantaisivat kuormia kuin Oportolaiset naiset kantavat ja kävisivät paljain jaloin kuumilla ja karkeilla katuilla.

Varallisuus on ranskalaisilla paljon parempi kuin portugalilaisilla se näytäksen kaikkialla.”
Kustia oli selvästi harmittanut niin Espanjan kuin Portugalin satamissa se, että eläimiä kohdeltiin huonosti. Oportossa härkiä tökittiin piikeillä: …”piikin pituus ja paksuus  on semmoinen, että sen saapi työntää juurta myöten tekemättä isoja haavoja, pieksää ja pistellä härkiä nopeammin astumaan taikka vetämään kovemmin.”

Hän kehui ranskalaisia siitä, että näyttivät kohtelevan eläimiä hyvin. ”Vetoeläiminä on yksistään hyvät hevoset ja niitä kohdellaan hyvin eikä rääkätä kuten esim. Espanjassa rääkkäävät eläimiään. Koiria täkäläisillä on paljon.”

Rankalaisten elämästä Kustille jäi hyvä kuva. Elintaso oli korkea, lapset hyvin puettuja ja ”vapaat tavat lienevät laajalle levinneitä.” 

August Pietarinen tuli v. 1914 Pöljälle veljensä Willen talouteen Reponiemen tilalle.. Hänestä tuli pöljäläisten pankkiiri, sillä Kusti, kuten pöljäläiset tietysti sanoivat, oli huomattavan varakas mies. Mikä oli hänen vaurautensa salaisuus? Matka-arkku antoi siitä viitteitä. Konemestarin palkka oli  hyvä, ainakin merimiehiin verrattuna. Toiseksi Kusti oli raittiusliikkeen miehiä. Arkussa oli Raittiusyhdistys Koiton materiaalia. Kusti tutki nähtävyyksiä, puutarhoja ja paikallisten ihmisten elämää, eikä rentustellut merimieskapakoissa!


Hampurin ja Kööpenhaminan matkaoppaat.

Toivo Valtari ja Kusti Pietarinen Hampurissa.
Oheisessa kuvassa poseeraa jo pyylevöitynyt ja kokenut merenkulkija Kusti Pietarinen Hampurissa ystävänsä Toivo Waltarin kanssa. Waltari toimi merimiespappina Hampurissa vuosina 1902-1906. Hän kirjoitti laajan tuotannon ja käänsi kirjoja. Kirjailija Mika Waltari oli Toivon veljenpoika.

Kusti (August) Pietarinen syntyi Maaningalla 1872. Hän muutti vuonna 1891 Kuopioon ja sieltä Helsinkiin. Vuonna 1899 Kusti opiskeli konetekniikkaa Hampurissa. Hän työskenteli koko merimiesuransa Vesta-laivalla (1901-1914).

Lähteinä Kusti Pietarisen päiväkirja ja valokuvia Puustellin kotiarkistosta (Pekka Rautiainen) Kaukiainen, Ulos maailmaan! Suomalaisen merenkulun historia, Navis Fennica. Suomen merenkulun historia 2. Kustin päiväkirjan tarinoista olen kirjoittanut marraskuussa 2012 blogeissa Afrikan taivaan alla ja Purjehtiminen on välttämätöntä, elämä ei 
Postikorttikuvat poistan blogista, kun joku sitä vaatii. Olen lainannut niitä, vaikka luultavasti minulla ei tähän lupaa ole.