lauantai 14. syyskuuta 2013

Tytöstä naiseksi sota-aikana


Irma Pantzar hiihti Kolmisopelta Hoikille helmikuun alkupäivinä 1940. Hänellä oli mukanaan suruviesti Sanna Vartiaiselle. Sannan puoliso ja Irman eno Matti Vartiainen oli kaatunut Pitkärannassa. Sanna ei voinut uskoa aluksi viestiä, sillä Matti oli juuri ennen kuolemaansa ehtinyt lähettää kirjeen kotiin. Sanna Vartiainen jäi yksin kahden pienen lapsen kanssa. Viestinviejä oli itse vasta 13-vuotias.

Seitsemäntoistavuotiaana Irma oli jo Harjamäen sotasairaalan keittiössä töissä. Jatkosodan aikana Suomeen perustettiin kaiken kaikkiaan 56 sotasairaalaa. Sairaalapaikkoja oli 3,5 kertaa enemmän kuin rauhan aikana. Siilinjärvellä oli kaksi suurta sairaalaa, Harjamäen piirimielisairaala ja Tarinaharjun tuberkuloosiparantola. Molemmat Siilinjärven sairaalat toimivat sotasairaaloina.

Hilkka Savolainen, Anna-Liisa Karttunen, Anni Rissanen, Irma Pantzar.
Työvoimapula oli huutava. Suomella oli kuitenkin merkittävä resurssi Lotta Svärdin toiminnassa mukana olleissa naisissa. Heillä oli koulutusta ja osaamista myös sairaaloiden työvoimaksi. Irma Pantzar oli muonituslotta. Ajan tavan mukaan Irmakin piti Harjamäessä asuessaan vieraskirjaa.

Helka Puurunen ja Irma Pantzar.
Irma piti nimipäiväkekkerit 31.3. 1944. Irman huoneessa kokoontui ainakin: Hilma Kärkkäinen. Nilsiä Ruohomäki. Aino Karttunen. Tervo. Siiri Leskinen, Muuruvesi, Vuotjärvi. Anni Rautiainen, Siilinjärvi, Tyyne Lappeteläinen, Pöljä, Helga Vepsäläinen, Siilinjärvi, Hannonmäki, Anna-Liisa Karttunen, Kuopio, Kaislastenlahti.

Vieraskirja avaa sotaan erikoisen näkökulman. Rintama oli kaukana, mutta sota silti hyvin todellisena läsnä.  Harjamäellä hoidettiin vakavasti vammautuneita kirurgisia potilaita. Vieraskirjassa on kuitenkin aina juhlat ja hyvät ”korvikkeet”. Lottaystävykset vierailivat toistensa luona ja kirjoittivat tyylin mukaisia kiitoksia emännälle ”korvikkeista” ja hauskasta illasta.

Irma vasemmalla ensimmäinen.
Kesäkuun alussa 1944 Neuvostoliitto aloitti suurhyökkäyksen Kannaksella. Sen taistelun kumu kuului ja tuntui Harjamäelläkin.

Tupavanhin, lotta Alma Pasanen 13.6.1944:

Irma muherolle!
Tänään on kolmastoista päivä kesäkuuta, sateinen ja sumuinen, tekee mielen apeaksi.
Paljon on puhuttu ja pohdittu suuria asioita, onhan aika taas ikävä ja kohtalokas. Yhteinen päätös tuli! Pidämme peukkua pystyssä, että yhteinen ja luja uskomme toteutuisi ja ”ikuinen hirmumme” kavala ryssä, saisi kovan iskun takaisin ja ikävät uutiset Kannakselta muuttuisi pian päinvastaiseksi.

Neuvostoliiton hyökkäys onnistuttiin torjumaan. Heinäkuussa 1944 Irma lähti sairaalasta ”maatalouskamppailuun” eli heinätöihin Kolmisopelle. Irma palasi vielä sairaalaan töihin. Jatkosota päättyi syyskuun alussa ja sotasairaala alkoi hiljentyä. Monilla potilailla oli kuitenkin vakavia ja hoitoa vaativia vammoja, joten Irmakin työskenteli Harjamäellä marraskuun loppuun 1944. Lotta Svärd -järjestö lakkautettiin 23.11.1944.

Morsiuskurssi Pöljällä 1945.
Helmikuussa 1945 Pöljän Maamiesseurantalolla järjestettiin morsiuskurssit. Siellä nuorille naisille opetettiin kodinhoitoa. Kurssi kesti kaksi viikkoa. Nuoret naiset saivat oppia lastenhoidosta, vaatehuollosta ja puutarhanhoidosta. Jokainen päivä aloitettiin virrellä ja rukouksella. Irma pyysi jokaisen kurssille osallistuneen nimen vieraskirjaansa.

Irma ja Vihtori 24.3.1946.
24.3. 1946 Kulhuassa juotiin kihlajaiskahveja. Irma ja Vihtori Roivainen olivat tavanneet ensimmäisen kerran jo talvella 1944. Lomilla ollut Vihtori oli tanssittanut Irmaa salatansseissa huvilalla Panninniemessä. Vasta yli vuosi ensitapaamisen jälkeen nuoret alkoivat seurustella vakavammin. Jaakko Roivaisen ja Meeri Turusen häissä Höntällä tapailu muuttui yhteisen elämän oivallukseksi.

Naapurit ja sukulaiset kävivät Kulhuassa onnittelemassa Irmaa kihlautumisesta. Vihtori Roivainen on kirjoittanut kirjaan vain kerran nimensä. Hän kävi 19.5.1946 sisarensa Helvi Roivaisen ja Martta Julkusen kanssa Kulhuassa. Helvi kirjoitti: ”On käyty!” 

Hääväkeä Kulhuassa 1946.
Irma Pantzar ja Vihtori Roivainen menivät naimisiin Kolmisopen Kulhuassa, Irman kotona 6.7.1946. Peräti 149 vierasta kirjoitti nimensä vieraskirjaan! ”Onni olkoon mukanasi elämäsi retkellä. Kyllä oli nätti poika vihkimisen hetkellä.”  Häitä tanssittiin Pöljän Maamiesseuran talolla.

Viimeiset merkinnät vieraskirjassa ovat keväältä 1947. Perheen esikoinen, Martti Sakari syntyi 15.3. Mirja ”systeri” kirjoitti:
Irma kulta! Taidan heti alkuun onnitella sinua tuon pienen ”esikoisesi” johdosta. –Siis lykkyä tykö! Anteeks muuten tuo töherrys tuossa. Ei ollut teko, niin kuin tarkoitus. Niin sinä käskit minun skriivata, mutta minä kun en ole sanomalehtialan akkoja, niin täytyy kai lopettaa tähän. Vieläkin onnea ja kiitoksia paljon seurasta. Systerisi Mirja. (17.3.-47)

Lähteet: Irma Roivaisen vieraskirja vuosilta 1944-47.  Irma Roivaisen haastattelut. Valokuvat Irma Roivaisen kotiarkisto. Juhani Kärjä, Kuopion sotasairaala -20. SotaS. Vuosikokousesitelmä Kuopion Isänmaallisen Seuran vuosikokouksessa 17.3.2010.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti