Ei ainakaan kunnan elätiksi!

Pöljän kylä 1940-luvulla. 

Vanhoilla päivillään mummoni, Anna-Helena Roivainen sanoi joskus tuskastuneena, että hänet pitäisi viedä kunnalliskotiin. Lapsikin tajusi, että kunnalliskotiin joutuminen olisi suunnilleen pahinta, mitä ihmiselle voi tapahtua. Mihin perustui vuonna 1893 Nilsiässä syntyneen mummoni tieto kunnalliskodista pahana paikkana?

Sattumalta sain käsiini dokumentin, joka johdatti Helleena-mummon ahdistuksen jäljille. Vihkonen oli Köyhäinhoidon Piirimiehen Avustusluettelo, Atte Rautiainen. Pöljän köyhäinhoitopiiri muodostui Pöljän, Pohjolanmäen ja Hökösen koulupiireistä. Atte Rautiainen oli Siilinjärven kunnan huoltolautakunnan jäsen 1937-1940. Vihkonen sekä Siilinjärven kunnan köyhäinhoidon säilyneet asiakirjat avaavat karun näkymän suomalaiseen köyhyyteen 1930-luvulla.

Köyhäinhoidon järjestämisestä vastasi köyhäinhoitolautakunta (vuodesta 1937 huoltolautakunta). Lisäksi järjestelmään kuului ns. kaitsijoita. He valvoivat ja arvioivat tuen tarvetta alueellaan.  Vuosina 1926-1940 Pöljän piirin köyhäinhoidosta vastasivat Aarne Väänänen, Matti Pitkänen, Janne Holopainen, Aaro Rissanen, Otto Itäkallio ja Atte Rautiainen.

Atte Rautiainen perheineen 1939.

Köyhyys iski Pöljällä ja muuallakin, kun elämän riskit toteutuivat: sairaus, vanhuus, halvaus, aviopuolison kuolema, työttömyys, sokeus. Muitakin syitä oli. Ajan asenteista kertoo Atte Rautiainen arviot avun anojista: ”ovat huononlaisia ihmisiä, opettaneet laiskuuteen ja velttouteen poikansa”, avustuksen syy ”saamattomuus, osaksi laiskuus”, ”K.M. ei itse huolehdi perheestään, kuleksii maailmalla renttuilevaa elämää.” Silti apua annettiin.

Keuhkotauti oli tavattoman yleinen sairaus. Aten vihkosessakin on useita mainintoja keuhkotautia sairastavista avustettavista. Joka neljäs kuoli keuhkotautiin Pohjois-Savossa vuosisadan alussa. Siilinjärvellä oli Tarinaharjun keuhkotautiparantola, mutta sinne eivät kaikki päässeet.

Huoltolautakunta päätti maksusitoumuksista kokouksissaan. Näin toimittiin kaikissa sairauksissa. Eräällekin anojalle myönnettiin maksusitoumus lääninsairaalaan Kuopioon umpisuolen leikkaukseen. Kiireelliset tapaukset yritettiin tietenkin hoitaa. Maksusitoumus käsiteltiin myöhemmin.

Koko Suomi oli yhtä suurta sote-aluetta.

Siilinjärveläisiä sairaita kuljetettiin Kaatuvatautisten parantolaan Ouluun, Kuopion lääninsairaalaan, Ihotautiklinikalle Helsinkiin, kirurgiseen hoitoon Helsinkiin, ”hermotautisten" osastolle Helsinkiin, Niuvanniemeen ja Kortesjoen kaatuvatautisten parantolaan.  Harjamäen piirimielisairaala oli kunnassa, mutta säästösyistä kunta piti mielisairaitaan mieluummin kunnalliskodissa. Anomuksesta köyhätkin kuitenkin saivat erikoissairaanhoitoa.

Siilinjärveläisiä tuotiin Torniosta, Helsingistä ja Viipurista kunnalliskotiin, koska kotipaikka oli Siilinjärvi. Naapurikuntien kanssa riideltiin vaivaisista, joita jokainen kunta koetti sysätä toiselle.

Kunnalliskoti vihittiin käyttöön vuonna 1931. Komean näköinen rakennus kätki sisäänsä surkeita ihmiskohtaloita.

Siilinjärven kunnalliskoti 1931-76.

Köyhäinhoidon piiritarkastaja Tolonen puuttui toistuvasti kunnalliskodin puutteisiin: mielisairaat, lapset, keuhkotautiset ja vanhukset olivat samoilla osastoilla. Tunnelma ei ollut viihtyisä. Yli kaksivuotiaita lapsia sai lain mukaan pitää kunnalliskodissa korkeintaan kuuden viikon ajan. Esimerkiksi vuonna 1936 kunnalliskodissa oli 23 lasta.

Atte Rautiaisen vihkosessa on Luettelo Pöljän Huoltopiirissä Sioitetuista lapsista. Luettelossa on 23 lasta, jotka on sijoitettu pöljäläisiin sijaiskoteihin vuosina 1937-40. Listasta löytyi ukkini Kusti Roivainen, joka 1000 markan korvausta vastaan antoi kodin viisivuotiaalle tytölle. Tyttö eli sijaisperheessään kaksi vuotta. Tällä tarinalla oli onnellinen loppu, sillä lapsi pääsi Ruotsiin äitinsä luokse. Vuonna 1938 Siilinjärvellä oli 55 sijoitettua lasta. Kunnassa oli alle 10 000 asukasta.

Köyhäinhoidon piiriin joutunut ihminen menetti kansalaisoikeutensa. Hän ei esimerkiksi päässyt pois kunnalliskodista ilman lautakunnan suostumusta. Huoltolautakunta antoi varoituksia, määräsi työlaitokseen ja päätti sterilisaatioista. Vuonna 1937 sterilisaatiota haettiin seitsemälle talon asukkaalle.

Millaista apua oli saatavissa? Jauhoja, maitoa, rahaa, lääkärilippu, sairaalalupa, lapset huostaan, viljelyspalsta, siemenviljaa- tai perunaa, kunnalliskotipaikka. Kaksi avustuksen anojaa sai v.1926-1940 lehmän. Avustukset perittiin takaisin, jos avustuksen saajan tilanne parani. 

Pöljäläinen köyhyys oli keuhkotautia, yksihuoltajuutta, vammaisuutta ja vanhuutta. Ihminen menetti arvokkuutensa ja vapautensa, jos hän joutui turvautumaan köyhäinhoitoon. Mummoni ei koskaan ollut niin köyhä, että olisi tarvinnut kunnanavustuksia. Mutta hän oli elänyt ankaran köyhäinhoidon ajan ja pelkäsi kunnalliskotia 1970-luvullakin.

Ensimmäinen merkki hyvinvointivaltioajattelusta oli äitiysavustus. Sitä hakivat ja sen saivat myös äidit, jotka eivät olleet köyhäinhoidon piirissä. Äitiysavustusta annettiin vuodesta 1937 alkaen.

Lähteet: Köyhäinhoidon Piirimiehen Atte Rautiaisen Avustusluettelo. Köyhäinhoitolautakunnan pöytäkirjat 1925-29, Kunnalliskodin johtokunnan pöytäkirja 1932-1940, Siilinjärven kunnan arkisto.Kasurinen&Kasurinen, Siilinjärvi. Puoli vuosisataa kunnan ja seurakunnan kehitystä sanoin ja kuvin.Valokuvat Lassilan ja Puustellin arkistot.