Gadgetissa oli virhe

sunnuntai 8. huhtikuuta 2018

Taavetti Lapveteläinen - maaninkalainen kansanedustaja 1911-1918


Heinäkuun ensimmäisinä päivinä 1919 suomalaisten työväenlehtien pääuutinen oli kahden valtiorikosvangin kuolema Sörnäisten vankilassa. Yöllä 1.7. kuolivat SDP:n kansanedustajat Juho Kujala ja Taavetti Lapveteläinen. Kujala oli tehnyt itsemurhan ja Taavetti Lapveteläinen sai ilmeisesti halvauskohtauksen. Aluksi molempia pidettiin itsemurhana, mutta näin ei Lapveteläisen kohdalla ollut.[1] Vuoden 1918 jälkiselvittelyt koskettivat tämänkin seudun ihmisiä.

Taavetti Lapveteläinen.
Kuva Työväenarkisto.
Taavetti Lapveteläinen oli syntynyt 12.11.1860 Maaningan Käärmelahdessa Rantalan tilalla n:ro 25. Hänen vanhempansa olivat Petter Lapveteläinen (s.1821) ja Maria Hoffrén (s.1826).[2] Perheen isä Petter Lapveteläinen kuoli 1869, jolloin tila joutui vasaran alle. Perhe hajosi ja Taavetti joutui jo 9-vuotiaasta elättämään itsensä maaseudun töillä. Setä Pärtty Lapveteläinen otti pojan hoiviinsa. Taavetti elätti itsensä Maaningalla renkinä 25-vuotiaaksi, jolloin hän pääsi töihin rautatietyömaille Ouluun, Savoon ja Karjalaan.

Kiertolaiselämän jälkeen Lapveteläinen siirtyi Bomannin puusepänliikkeeseen Kuopioon. Valtiorikosoikeuden kuulustelupöytäkirjassa Lapveteläinen kertoo, että viimeinen työpaikka oli Otto Pirisen laivanrakennustöissä Leppävirralla.[3] Kuopiossa hän myös aktivoitui työväenliikkeen toimintaan. Hänestä tuli kaikille tuttu toimija monissa työväestön riennoissa. 

Lapveteläinen toimi Kuopiossa puuseppien ammattiosastossa, työväenyhdistyksessä, Kuopion Työväen Osuuskaupan ja Savon Työväen Kirjapainon osuuskunnan hallituksessa. Lisäksi hän kuului sos.dem. piiritoimikuntaan. Hän tuli myös valituksi kaikille valtiopäiville vuodesta 1911. Viimeisissä vaaleissa syksyllä 1917 Lapveteläinen sai yli 6000 ääntä Kuopion läntisessä vaalipiirissä.[4]

Kansanedustaja Taavetti Lapveteläinen pidätettiin 24.4.1918 Helsingissä asunnostaan Oikokatu 3. Hänet ja muitakin entisiä kansanedustajia ja SDP:n vaikuttajia vietiin Ison Mjölön saareen[5] Helsingin edustalla. Olot olivat hyvin alkeelliset ja ruokaa vähän. Kevään ja kesän aikana häntä kuulusteltiin ja tutkittiin, kansanedustajavangit siirrettiin myös Sörnäisten vankilaan. Olotkin kohenivat jonkin verran.

Lapveteläinen oli suostunut toimimaan ensiksikin vallankumoushallinnon pääneuvostossa ja lakivaliokunnassa sekä sittemmin vallankumousylioikeuden jäsenenä. Hän oli ollut valitsemassa kansanvaltuuskunnan jäseniä. Lapveteläistä ei syytetty murhista, ryöstöistä tms., mutta hänen osallistumisensa vallankumoushallinnon tehtäviin oli tuohon aikaan raskas rikos. Oli valmisteltu valtio- ja maanpetosta, oli osallistuttu laillisen hallituksen kaatamiseen, oli puhuttu vallankumouksellisia puheita ja kannatettu syksyn Me vaadimme -ohjelmaa.[6]

Lopulliset tuomiot julistettiin marraskuun 12. päivänä 1918. Samassa käsittelyssä 38 valtiorikosvankia. Heistä tuomittiin kuolemaan yhdeksän henkilöä. Taavetti Lapveteläinen sai elinkautisen vankeustuomion.[7] Tuomiot vahvistettiin tammikuussa 1919.

Ennen kuolemaansa Lapveteläinen ehti tavata vielä tyttärensä, mutta viimeiseksi Kuopion käynniksi jäi joulukuun 1917 vierailu. Vaikka hänen kuolemansa oli luonnollinen, pitivät aikalaiset vankilan oloja kuoleman jouduttajana.

Taavetti Lapveteläisen hautajaiset 5.7.1919 Kuopiossa.
Kuva Työväenarkisto.
Hautajaiset pidettiin 5.7. Kuopiossa.[8] Tilaisuudesta muodostui myös hiljainen mielenosoitus. Monituhantinen saattoväki lähti liikkeelle Kuopion työväentalolta. Hautajaistilaisuudessa piti puheen kansanedustaja Ville Vainio, soittokunta soitti surumarssin ja Työväenmarssin.[9]

Taavetti Lapveteläinen oli naimissa Amalia Sulanderin kanssa ja pariskunnalla oli kaksi lasta, Alma ja Vilma.[10]




[1] Savon Kansa 3.7.1919 https://digi.kansalliskirjasto.fi/sanomalehti/binding/1233527/articles/2778601
[3] Valtiorikosoikeuden asiakirjat http://digi.narc.fi/digi/view.ka?kuid=525910
[4] Savo 18.10.1917 https://digi.kansalliskirjasto.fi/sanomalehti/binding/1288831/articles/2778
[5] Isosaari
[6] katso edellä
[7] Nykyaika 15.4.1922 https://digi.kansalliskirjasto.fi/aikakausi/binding/1143287/articles/2779603
[8] Savon Kansa 5.7.1919 https://digi.kansalliskirjasto.fi/sanomalehti/binding/1233528/articles/2778600
[9] Kansan Voima 12.7.1919 https://digi.kansalliskirjasto.fi/sanomalehti/binding/1205845/articles/2778605
[10] Savon Kansa 5.7.1919 https://digi.kansalliskirjasto.fi/sanomalehti/binding/1233528/articles/2776649

lauantai 31. maaliskuuta 2018

Työn orjat sorron yöstä nouskaa! Työväenliikkeen alkutaipaleelta Siilinjärvellä


Suomessa ja Siilinjärvelläkin oli eletty syksyllä 1905 poliittisesti kiihkeitä aikoja. Säätyvaltiopäivät olivat vaihtumassa eduskuntauudistuksen myötä aidosti demokraattiseksi eduskunnaksi. Suurlakolla syksyllä 1905 oli saavutettu suuria, mm. yleinen ja yhtäläinen äänioikus oli tulossa. Näistä tapahtumista olen kirjoittanut jo aiemmin, kun käsittelin kansakoulunopettaja Vilho Alhojärven vaiheita Siilinjärvellä.

Syksyn suurlakon jälkeen perustettiin ainakin Siilinjärvelle ja Pöljälle työväenyhdistys. Toukokuun 13. päivänä 1906 Siilinjärven työväenyhdistys järjesti kevätretken Kolmisopelle. Noin 50 hengen joukko käveli 10 kilometrin matkan lampuoti Aaro Vartiaisen talolle, joka tilaisuutta varten oli vuokrattu.[1]

Tarkoituksena oli ilmeisesti innostaa työväenyhdistyksen perustamiseen ja tehdä selkoa valmisteilla olevasta eduskuntauudistuksesta. Siilinjärven työväenyhdistyksen puheenjohtaja Vilho Alhojärvi johti joukkoja ja oli lupautunut pitämään juhlapuheen.

Joukko kokoontui sovitusti lampuoti Aaro Vartiaisen kotiin, Kolmisoppi n:ro 5. Heti tultua huomattiin, että tuvassa istuivat jo valmiiksi isännät Juho Savolainen, Juho Ruuskanen ja Heikki Väänänen. Heidän läsnäolonsa herätti epäluuloja ainakin Vilho Alhojärvessä, jolla oli hyvin huonot välit paikallisten perustuslaillisten vaikuttajien kanssa.[2]

Juho Savolainen eli Pyykankaan Jussi istumassa, Juho Ruuskanen
seisoo. Kuva ehkä vuosisadan vaihteesta.
Kuva Annu Jauhiainen.
Alhojärvihän oli joutunut lähtemään suurlakon aikaan pakosalle, koska Siilinjärven perustuslailliset olivat syyttäneet häntä santarmien kätyriksi ja ilmiantajaksi. Juho Savolainen ja Juho Ruuskanen olivat paikallisia perustuslaillisia napamiehiä.

Työväen marssin jälkeen Alhojärvi aloitti puheensa. Hän käsitteli siinä työväenliikkeen nousua koko maassa, kansan pohjakerrosten kurjaa asemaa ja huomautti, että "etteivät vallassaolijat saa tyytymättömyyden aiheita korjatuksi, ennenkuin koko kansa yleisen äänioikeuden saatuansa pääsee vaikuttamaan lainlaadintaan. Kaikki katseet ovat nyt tähdättyinä koolla oleviin valtiopäiviin." Alhojärvi viittasi siihen, että päätöksen uudesta valtiopäiväjärjestyksestä joutui tekemään vanha järjestelmä. Käytännössä vanhan säätyvaltiojärjestelmän edustajat joutuivat lakkauttamaan itsensä. Työväenliikkeen piirissä pelättiin, etteivät säätyvaltiopäivät pysty tekemään tätä päätöstä.

Tässä yhteydessä Alhojärvi oli puheessaan viitannut siihen, että Helsingin työväestö ja punainen kaarti tulevat järjestämään säätytalolle mielenosoituksia, kun ratkaiseva äänestys pannaan toimeen. Puheessaan Alhojärvi myös viittasi kunnallisen äänioikeuden epäoikeudenmukaisuuteen. Hän sanoi kipakasti, että nykyisin "yksilön kunnallisen, kuten valtiollisenkin viisauden määrää hevosten ja lehmäin lukumäärä."

Alhojärvi kääntyi tuvan seinustalla istuvan Juho Savolaisen puoleen ja sanoi: "Kun työväestö taistelee, ei se tarvitse pistimiä, ei revolveriä eikä köysiä." Ilmeisesti nämä pistot suututtivat jo valmiiksi epäluuloiset perustuslailliset isännät, sillä Juho Savolainen keskeytti tilaisuuden tässä vaiheessa ja vaati väkeä poistumaan tuvasta. Myös Lassi Koistinen ja Salomon Savolainen vaativat Alhojärveä lopettamaan puheensa. Tuvassa huudettiin, "alas häiritsijät!" ja toisaalla "ulos!"

Alhojärvi sanoi omassa lausunnossaan, että joukko siirtyi pois tuvasta, ettei olisi tapahtunut pahempia seurauksia. Lähtiessään joukko lauloi Kansainvälistä. Kokoontumista jatkettiin maantien varressa ja lampuoti Aaro Vartiainen kutsui ihmiset hetken kuluttua takaisin tupaansa.

Tilaisuus saatiin pitää loppuun ja perustettiin Kolmisopen ja Kuuslahden työväen yhteinen yhdistys. Lopuksi vielä tanssittiin.[3]

Tiedämme tilaisuuden kulusta, koska Juho Savolainen teki Alhojärven puheista ilmiannon. Hänen mukaansa Alhojärvi oli puheissaan kehoittanut kansaa tottelemattomuuteen voimassaolevia lakeja ja esivaltaa vastaan. Ilmiannon tueksi Juho Savolainen oli hakenut lausunnon talollinen Juho Ruuskaselta, talollisen tytär Hanna Ruuskaselta, loinen Aaro Savolaiselta ja talollinen Antti Korhoselta, kaikki Kolmisopen kylältä. Lisäksi lampuoti Adami Wenäläinen Kasurilan kylästä oli allekirjoittanut todistuksen, että Alhojärvi olisi kehoittanut väkivaltaan ja vallitsevan järjestelmän kaatamiseen. Lausunto on päivätty kesäkuulle 1906.[4]

Ruununnmismies Mathias Ropponen kuulusteli asianosaisia Kolmisopella 6.11.1906. Edellä mainittujen ilmiantajien lisäksi kuulusteltiin Heikki Väänästä. Kuulusteltavat uudistivat todistuksensa, että Alhojärvi oli uhannut väkivallalla, jos uusi vaalilaki ei toteudu. ”Säätytalo on revittävä alas, jos uudistus ei toteudu.

Siilinjärven kestikievarissa kuulusteltiin lampuoti Taavi Raatikaista, talollisenpoika Leander Snelmannia, mäkitupalainen Fredrik Karhusta, suutari Aaro Karppia, talollinen Elias Laitista, kartanonomistaja Robert Weiselliä, räätäli Jaakko Hakkaraista, lois Aaro Pirskasta, lois Hanna Kuosmasta, lois Pekka Njödiä, lois Janne Hakkaraista ja kansakoulunopettaja Vilho Alhojärveä.

Kolmisopen kuulusteltavat olivat kuulleet Alhojärven puheet kovin eri lailla kuin kestikievarin kuulusteltavat. Savolaisen todistajat todistivat, että Alhojärvi on uhannut kaataa säätytalon ja sanonut, ettei lakia tarvitse kunnioittaa. Alhojärven puolustajat taas pitivät hänen sanojaan kielikuvina, eikä hän ollut kiihottanut kansaa väkivaltaan.

Ilmianto oli käsittelyssä Kuopion pitäjän käräjäkunnan talvikäräjillä 13.3.1907. Siellä todistajat uudistivat väitteensä eikä ratkaisua syntynyt. Asia siirrettiin seuraaviin käräjiin. 22.10.1907 käräjillä Alhojärvi vapautettiin kaikista syytteistä, mutta molemmat osapuolet velvoitettiin maksamaan oikeidenkäynnin kulut itse.[5]

Savon Työmiehessäkin kiinnitettiin huomioita jutun ristiriitaisuuteen. Oli helppo nähdä, että kyseessä oli henkilökohtaiselle tasolle siirtynyt riitely. Kansakoulunopettaja Alhojärvi oli ilmeisesti varsin rohkea ja pisteliäs puhuja. Siilinjärvellä ja muuallakin tilalliset olivat tottuneet ja oppineet hoitamaan esimerkiksi kunnallishallinnon asioita. 

Vilho Alhojärven toiminta ja työväenliikkeen nousu näyttäytyivät vakiintuneen valta-aseman haastamisena. Sitä ei ollut ihan helppo käsitellä. Vertailukohtana sanottakoon, että Pöljällä perustuslailliset ja työväenyhdistys elivät varsin sopuisasti rinnakkain. Kylän kaikkien yhdistysten kokouksia pidettiin Virtasten Puustellissa.

Uusi vaalilaki hyväksyttiin kesällä 1906 ja vaaleihin valmistautuminen alkoi. Huomiota kiinnittää, että samanlainen yhdistysten tilaisuuksien häirintä jatkui Siilinjärvellä myös vaalikampanjan aikana. Erilaisten näkemysten sietoa vasta opeteltiin.




[1] Savon Työmies 24.10.1907 https://digi.kansalliskirjasto.fi/sanomalehti/binding/693686/articles/171661
[2] Kuopion käräjäkunnan varsinaisasian pöytäkirjat 1907-1907. C I a:172. JoMa
[3] Savon Työmies 5.7.1906 https://digi.kansalliskirjasto.fi/sanomalehti/binding/693489/articles/125354
[4] Kuopion käräjäkunnan talvikäräjät 13.3.1907, liiteasiakirja, JoMa
[5] Savon Työmies 24.10.1907 https://digi.kansalliskirjasto.fi/sanomalehti/binding/693686/articles/171661

maanantai 12. maaliskuuta 2018

Kosto vai sattumaa - Vilho Alhojärven murha Kotkassa 1918

Pohjois-Savon III pataljoona Säkkijärvellä 1918.
Varkauden museot.
Tämä kirjoitus on jatkoa Kansakoulunopettan tie ja Vilho Alhojärvi Kotkassa teksteille.

Vilho Alhojärvi ammuttiin nykytiedon mukaan 12.5. 1918 Kotkassa. Hänen surmaamisensa motiivina on pidetty Kotkan punaiseen hallintoon osallistumista. Erityisesti kansakoulun opettajien lakko punaisen vallan aikana aiheutti vihanpitoa. Alhojärvi jatkoi itse opettamista ja toimi punaisten kansakouluntarkastajana. Kotkassa lakkoon menneet kansakoulunopettajat haastettiin vallankumousoikeuteen.[1] Näin Alhojärven surman taustalla olisi ollut hänen toimintansa Kotkassa.

Silminnäkijä Riku Laitinen kertoo: Alhojärvi oli ystävällinen meille oppilaille. Hän opetti koulussa painiakin. Kyttäsimme Hovinsaaren sahan portilla, kun suojeluskuntalaiset veivät hänet autolla Tamsalle, jossa oli sopivat hiekkamontut. Hänet tapettiin punaisten suosimisesta.[2]

Haastattelutietojen mukaan Alhojärvi olisi ammuttu Kotkan vanhalla hautausmaalla. Kerrotaan, hän olisi puhunut kuopan reunalla niin liikuttavasti, että teloitusryhmä olisi tuonut hänet takaisin Kotkan saarelle, mistä juopuneet pohjalaiset olisivat vieneet uudelleen, ”paremmalla tuloksella”.[3]

Maanviljelijä K.T. sanoi haastattelussa vuonna 1970 Siilinjärvellä Alhojärvestä: Ennen kuin K.T. oli mukana, työväenyhdistyksessä oli toiminut opettaja Alhojärvi. K.T:n veljet olivat olleet tämän koulussa vanhassa pappilassa ja kiittäneet hyväksi opettajaksi. Hän osasi pitää hyvän kurin ja suoritti uhrautuvasti vapaita luentoja. Hänestä puhuttiin erittäin kiitettävästi. Hän ei ollut mitään vallankumousta luomassa. Hänen hengiltä ottonsa siilinjärveläisten toimesta kansalaissodan aikana Kotkassa on saattanut tapahtua harkitsemattomien, kaukaisten tietojen pohjalta.[4]

Kotkassa oli toukokuun alussa tuhansia vankeja. Mielivaltaisia teloituksia tehtiin. Mitään varmaa tietoa Ahojärven kohtalosta ei voi sanoa. Hänen hautapaikkansakin on epäselvä. Ihmisen henki keväällä 1918 oli sattuman varassa. Tiedämme, että Alhojärvellä oli vaikea työhistoria Siilinjärvellä. Hän toimi aktiivisesti työväenliikkeessä ja haastoi isäntävallan. Ei voi sulkea pois sitä, että siilinjärveläiset olisivat tunnistaneet opettajan vankien joukosta surullisilla seurauksilla. Yhtä hyvin kysymyksessä voi olla huhu, uhosta tai pelosta syntynyt tarina.

Kertoja K.T. on syntynyt 1904, hän kertoi omakohtaisia muistojaan. Tällainen tarina on liikkunut Siilinjärvellä vuoden 1918 jälkeen.

Siilinjärveläiset suojeluskuntalaiset taistelivat pääsääntöisesti Pohjois-Savon rykmentissä. Joukot kulkivat Varkauden, Mäntyharjun, Karjalan kautta Viipuriin. Sillä matkalla ”puhdistyö” tuli tutuksi.


Pohjois-Savon Rykmentin sotilaat tarkastelevat teloittamiaan punaisia.
 Säkkijärvi 1918. Varkauden museot.
Kotkan Taimen painioita. Taustalla Vilho Alhojärvi.
Suomen Työväen alpumi 1.1.1914.

 



[1] Rantala, Kansakoulunopettajat ja kapina, 24
[2] Eklund, 62
[3] Eklund, 62
[4] K.T. haastattelu 1970, 39. Haastattelukokoelma vuodelta 1970. Siilinjärven kotiseutuarkisto.

keskiviikko 7. maaliskuuta 2018

Vilho Alhojärvi Kotkassa 1910-1918


Vilho Alhojärvi oppilaidensa ympäröimänä 1918.
Kymenlaakson maakuntamuseo.
Teksti on jatkoa edelliseen blogitekstiin Vilho Alhojärvestä.

Vilho Alhojärvi haki Kotkaan opettajaksi hakemuksella, joka on päivätty Siilinjärvellä 17.9. 1910. Hakemuksessa hän ilmoittaa asuvansa Siilinjärvellä 25.9. saakka, jonka jälkeen hänen osoitteensa oli Kuopiossa Haapaniemenkatu 16. Alhojärvi ei opettanut enää syksyllä Siilinjärvellä. Kasurilan johtokunnan puolesta Paavo Kasurinen kirjoitti työtodistuksen, jossa todettiin opettajan työtaito hyväksi, samoin todistettiin hänen käyttäytyneen niin töissä ja työn ulkopuolella hyvin. Todistus oli kirjoitettu jo huhtikuussa 1910.[1]

Kymmenvuotinen riitely lakaistiin maton alle, jotta molemmat osapuolet pääsevät toisistaan eroon? Ilmeisesti Alhojärvenkään maine ei ollut täysin ryvettynyt, vaikka Kotkan sanomalehdissäkin oli kirjoitettu Karhonsaaren ryöstöstä 1908.[2]

Alhojärvi tuli valituksi 19 hakijasta virkaan. Hänet on merkitty Kotkan seurakuntaan kirjoille 30.11.1910 alkaen. Alhojärven mukana Siilinjärveltä muutti myös hänen äitinsä.[3] Arkistossa on säilynyt myös Kuopion pitäjän kansakoulujen tarkastajan kiittävä todistus Alhojärven työskentelystä Kasurilan koululla. Hän nimittäin haki heti huhtikuussa 1911 Hovinsaaren koululta toista virkaa, jonka myös sai tiukan äänestyksen jälkeen.[4] Alhojärvi opetti poikaluokkia Hovinsaaren kansakoulussa 2400 markan vuosipalkalla.[5]

Hovinsaaren kansakoulu Kotkassa. Tänne V.Alhojärvi tuli opettajaksi
1910 syksyllä.
Kotkalainen paikallishistoriantutkija Hannu Eklund on selvittänyt Alhojärven vaiheet Kotkassa varsin perusteellisesti kirjassaan Kotkan urheilun historia 1800-luvulta 1950-luvulle. Seuraava perustuu hänen tutkimukseensa.

Vilho Alhojärvi pääsi ilmeisesti Kotkassa todella toteuttamaan itseään. Hänestä tuli merkittävä urheiluvaikuttaja Kotkaan ja koko Kyminlaaksoon. Hän oli pidetty opettaja, jota entiset oppilaat muistelivat hyväntekijänä ja köyhien puolustajana. Hänen traaginen kuolemansa on tuonut muisteluun lähes tarunomaisia piirteitä.[6]

Kotkassakin Alhojärvi oli ”sosialistinen kummajainen” oikeistolaisessa opettajakunnassa, mutta Hovinsaarella, työväenluokkaisessa ympäristössä ilmeisen kotonaan. Alhojärvi osti Hovinsaaresta talon, josta vuokrasi asuntoja. Talouteen kuului äidin lisäksi palvelijatar Alma Granberg. Alhojärvi eleli poikamiehenä.[7]

Alhojärven talo Ruununmaankatu 19. Talo tuhoutui Kotkan pommituksissa
II maailmansodan aikaan.
Siilinjärvellä Alhojärvi oli ollut työväenyhdistyksen puheenjohtaja, mutta Kotkassa hän näyttäisi keskittyneen vapaaehtoistyössä urheiluun. Koulutyökin oli sitovaa. Alhojärvellä oli 30-36 viikkotuntia, oppilaita luokassa 44-48. Useina kesinä hän toimi ohjaajana Rautalammilla, Valkealassa ja Mäntyharjulla kesäsiirtoloissa, joihin pääsivät ensisijaisesti köyhien perheiden lapset. Opettajat olivat kesäleireillä mukana ilman palkkaa.[8]

Kotkan Riennon poikaosasto Taimi sai Alhojärvestä innokkaan vetäjä. Opettaja sai pojat innostumaan jalkapallosta, voimistelusta, yleisurheilusta ja erityisesti painista. Vuonna 1912 Kotkan Rientoon perustettiin uintiosasto, joka järjesti lapsille uimakouluja sekä maisteri- ja kandidaattivihkiäisiä. Promoottorina toimi Vilho Alhojärvi.

Kotkan työväentalo. Täällä Alhojärvi ohjasi painijoita ja järjesti turnauksia.
Alhojärvi ja Taimen painijoita.
Suomen Työväen alpumi 1.1.1914.
Alhojärven nuorisotyö ei rajoittunut pelkästään urheilulajien opettamiseen. Hän teki mm. raittiustyötä ja ohjasi luontoretkiä. Keväällä 1917 hän aloitti Kotkassa työväen partiopoikatoiminnan.[9]

Vuodesta 1912 Alhojärvi osallistui SVUL:n Kymenlaakson piirin toimintaan, pitkään piirin varapuheenjohtajana. Urheiluliikkeessä alkoi näkyä poliittinen jako, mutta Alhojärvi näyttää olleen maltillinen toimija. Piirin porvarillinen puheenjohtaja Eino Havas ja Alhojärvi olivat Eklundin mukaan hyvä työpari. Poliittisten intohimojen kasvaessa Alhojärvi jättäytyi pois piirin toiminnasta tammikuussa 1918. Kun Kymenlaakson punakaartilaisaineksen taholta pelättiin vaaleihin nähden yllättävää tulosta on syytä mainita, että opettaja Alhojärvi, joka ennen monet vuodet toimi johtokunnan työkykyisenä ja innokkaana jäsenenä, kieltäytyi jyrkästi ehdokkuudesta. Maltillisempi sosialistiaines menetti näin ollen johtokunnasta ansiokkaan miehen ja kadotti yhden paikan, joka joutui ”porvareille” ja punakaartilaisaines ei saanut kaikkia ehdokkaitaan läpi.[10]

Toimen miehelle kertyi luottamustehtäviä. Esimerkiksi vuonna 1917 hän oli Kotkan Työväen Osuuskaupan esimies.[11]

Kohti sotaa

Kotkassa, kuten koko maassa elintarviketilanne heikkeni katastrofaalisesti vuodesta 1916 alkaen. Pitkittyvä sota, työttömyys ja inflaatio iski kaupunkityöväestöön ankarasti. Kaupunkiin ei kerta kaikkiaan saatu enää vuoden 1917 aikana riittävästi ruokaa.[12] Kansankokouksissa valittiin jo uusia virkailijoita kunnallishallintoon. Tilanne oli tulehtunut ja epäluuloinen. Kotkan Työläisneuvosto päätti perustaa 26.10 Työväen Järjestyskaartin. Vilho Alhojärveä ei näy näiden kokousten toimikunnissa. Suojeluskunta Kotkaan oli perustettu jo syyskuussa. [13]

Marraskuun yleislakon aikaan 1917 Kotkan punakaarti otti Hovinsaaren koulun majoitustilakseen. Sähkölaskua kertyi sen verran, että johtokunta päätti kääntyä kulujen vuoksi valtuuston puoleen.[14] Kun tätä kokousta helmikuussa 1918 pidettiin, oli valta jo Kotkassa vaihtunut. Yöllä 30.1.-31.1.1918 julisti Sos.dem. Kunnallistoimikunta kunnallislakon Kotkaan. Kotkan Punainen kaarti valtasi 31.1.1918 kaupungin kunnalliset virastot, ja niiden hoitajat erotettiin viroistaan. Työväenneuvosto määräsi uudet virkamiehet.

Opettajat ryhtyivät lakkoon. Punainen Kunnallistoimikunta kielsi lakon, mutta opettajat eivät totelleet kieltoa. Kunnallistoimikunta erotti lakkoilijat ja valittiin uusi johtokunta. Kansakoulujen valvojaksi määrättiin Vilho Alhojärvi. Hänen tehtäväkseen tuli etsiä uudet opettajat ja valvoa vanhoja.[15] Ei ole tietoa, millä mielellä Alhojärvi tehtävänsä otti vastaan. Hän jatkoi myös opettamista koko punaisen vallan ajan 31.1.-4.5.1918.

Huhtikuun 8. päivänä Alhojärvi ja kaksi muuta Kotkan Työväen Osuuskaupan toimitsijaa nostivat Suomen Pankin Kotkan konttorissa osuuskaupan tilin tyhjäksi. Oli sovittu, että nostajat jakavat rahat ja piilottavat ne valkoisilta ja sodan tuhoilta. Alhojärvi otti 141 000mk, käveli kotiinsa Ruununmaankadulle ja piilotti rahat peltirasiassa ullakolle. Samaan peltirasiaan hän laittoi kultaisen muistosormuksen, Suomen Uimaliiton mestaruusmitalin, kellonperät ja SVUL:n kultaisen ansiomerkin. Lisäksi rasiassa oli pöytäkirja osuusliikkeen kokouksesta, jossa rahojen piilottamisesta oli sovittu.[16]

Toukokuun alussa Kotkassa valmistauduttiin punaisten häviöön. Eteenpäin julkaisi 2.5. punaisten rauhansuunnitelman, Vilho Alhojärvikin oli yksi julistuksen 41 allekirjoittajasta.[17] Valkoiset miehittivät Kotkan 4.5.1918.

Tarinan mukaan Alhojärvelle olisi tarjottu mahdollisuutta paeta, mutta hän olisi sanonut, ettei ole tehnyt mitään rikosta.[18] Kansakoulujen johtokunta pyysi Alhojärveltä selvitystä toimistaan kapinan aikana.[19] Tätä selvitystä Alhojärvi ei koskaan antanut, sillä hänet ammuttiin ilman oikeudenkäyntiä valkoisten puhdistustoimissa. Kuolinpäiväksi on merkitty 12.5.1918. Hänen hautapaikkaansa ja tarkkaa kohtaloaan ei tiedetä.

Suomen Sosiaalidemokraatti 12.5.1919.
Kuka tai ketkä murhasivat Alhojärven Kotkassa toukokuussa 1918? Hän ei ollut osallistunut aseelliseen toimintaan eikä häntä oikein voi sanoa kapinaan yllyttäjäksi. Urheilutoiminta ja osuuskaupan pyörittäminen oli enemmän Alhojärven maailmaa kuin kapinointi.

Seuraavassa tekstissä käsittelen erilaisia muistitiedostostoissa säilyneitä kertomuksia Alhojärven kohtalosta.



[1] Kotkan kansakoulujen johtokunnan pöytäkirjat ja asiakirjat 1910-1918. Kotkan kaupunginarkisto.
[2] Eteenpäin 13.6.1908 https://digi.kansalliskirjasto.fi/sanomalehti/binding/618633/articles/2742702
[3] Eklund, Kotkan urheilun historia 1800-luvulta 1950-luvulle, 58
[4] Kotkan kansakoulujen johtokunnan pöytäkirjat, 26.4. 1911
[5] Kotkan kansakoulujen johtokunnan pöytäkirja 5.9.1910
[6] Eklund, 57
[7] Eklund, 58
[8] Eklund, 57
[9] Eklund, 59
[10] Etelä-Suomi 22.1.1918 https://digi.kansalliskirjasto.fi/sanomalehti/binding/1166735/articles/2742704
[11] Eteenpäin 23.3.1918 https://digi.kansalliskirjasto.fi/sanomalehti/binding/794364/articles/2742705
[12] Honka-Halila, Sata vuotta kotkalaista työväenliikettä, 152
[13] Honka-Halila, 156-157
[14] Kotkan kansakoulujen johtokunnan pöytäkirjat 12.2.1918
[15] Honka-Hallila, 170
[16] Eteenpäin 22.6.1928 https://digi.kansalliskirjasto.fi/sanomalehti/binding/1520399/articles/2742740
[17] Eteenpäin 2.5.1918 https://digi.kansalliskirjasto.fi/sanomalehti/binding/794377/articles/2742743
[18] Eklund, 62
[19] Kotkan kansakoulujen johtokunnan pöytäkirjat, 10.5.1918

tiistai 27. helmikuuta 2018

Kansakoulunopettajan tie - Kaarlo Vilho Alhojärvi (1874-1918) Siilinjärvellä ja Kotkassa



Kaarlo Vilho Alhojärvi.
Kuva Eteenpäin 4.5.1928.
Sain sattumalta vuosia sitten käsiini Jukka Rantalan tutkimuksen Kansakoulunopettajat ja kapina. Rantala on tutkinut punaisuussyytöksiä ja kansakoulunopettajien asemaa paikallisyhteisöissä 1900-luvun alussa.[1] Kaiken kaikkiaan punaisuussyytösten kohteeksi joutuneita opettajia oli 92, seitsemän kansakoulunopettajaa teloitettiin punaisina keväällä 1918 ja yksi murhattiin terrorikauden jo loputtua.[2]

Yksi teloitetuista oli Kasurilan kansakoulun opettajana Siilinjärvellä toiminut Vilho Alhojärvi (vuoteen 1898 Wilèn[3]). Alhojärvi murhattiin Kotkassa ilmeisesti 12.5. 1918. Rantala toteaa, että Alhojärvi oli toiminut Kotkassa keväällä 1918 koulujen valvojana eli punaisten kansakoulutarkastajana. Kun alueen opettajat menivät kapinan aikana lakkoon, niin punaiset veivät opettajia vallankumousoikeuteen. Rantala epäilee Alhojärven sekaantuneen asiaan ja saaneen siitä paikallisten opettajien vihat. Tämä selittäisi teloittamisen.[4]

Entäpä jos Alhojärven kohtalo alkoi muotoutua jo kymmenen vuotta aiemmin Siilinjärvellä? Hänen opettajantaipaleensa oli nimittäin poikkeuksellisen myrskyisä täällä Savossa.

Alhojärvi on syntynyt Asikkalassa 7.4. 1874. Hän valmistui Jyväskylän seminaarista kansakoulunopettajaksi keväällä 1899.[5] Saman vuoden syksyllä hän aloitti Kasurilan kansakoulun opettajana.[6] Vielä tuolloin kylä oli Kuopion takamaita, mutta vuonna 1902 valmistunut Kuopio-Iisalmi rataosuus muutti Kasurilan ja Siilinjärven aseman seudun vilkkaaksi kauppapaikaksi.

Siilinjärven asema vuosisadan alussa.
Kuva V. Barsokevitsch, Kuopion museo.
Alhojärvi osallistui ajan tavan mukaan kylän rientoihin. Heti syksyllä 1899 järjestettiin sanomalehdistön päivä isänmaallisine ohjelmineen. Koulun johtokunnan puheenjohtaja Aaro Fr. Väänänen viittasi puheessaan suomalaisten nykyiseen vaikeaan asemaan, elettiinhän helmikuun manifestin aiheuttaman huolen aikaa.[7] Alhojärvi esiintyy jo v. 1903 Siilinjärven Osuuskaupan hallituksen puheenjohtajana[8], joten opettaja näyttäisi asettuneen kylälle normaalisti.

Suhtautuminen Venäjän yhdenmukaistamis-/sortopolitiikkaan jakoi Suomen poliittisen eliittiä. Suomalainen puolue jakaantui perustuslailliseen ja suomettarelaiseen linjaan. Vuosien varrella jako syveni suorastaan vihaksi. Venäjän laittomiksi koettuja lakeja vastustaneet perustuslailliset menettivät virkojaan ja joutuivat karkotetuksi maasta. Samaan aikaan myöntyvyyslinjalle sopeutuneet näyttivät etenevän virkaurillaan.

Kuopion alueella ja yleensäkin Pohjois-Savossa perustuslaillisella suuntauksella oli vahva kannatus.[9] Siilinjärvelläkin tunteet kuumenivat ilmiantojen kierteessä. Ainakin Kasurilan kansakoulun johtokunnan puheenjohtaja Aaro Fr. Väänänen oli joutunut santarmien ”poliisivalvontaan ja arestiin” jyrkän perustuslaillisuuden vuoksi.[10]


Opettajain Lehti 8.2.1924.
Aluksi Alhojärven ja kansakoulun johtokunnan välit näyttävät kiristyneen palkkaerimielisyyksien vuoksi.[11] Kiistat kansakoulunopettajien palkoista olivat tavattoman yleisiä. Lisäksi opettaja oli selvästikin joutunut paikkakunnan perustuslaillisten vaikuttajien hampaisiin. Koulun johtokunnan kokousten asiakirjat ovat kadonneet, joten suhteiden kehittymistä on vaikea hahmottaa. Yksi johtokunnan jäsen, Elias Laitinen puolusti opettajaa. Yhdessä he olivat laatineet kouluylihallitukselle kirjelmiä, joita Aaro Fr. Väänänen ilmeisesti piti ilmiantoina.[12]

Vuosien aikana tulehtunut riita purkautui sitten suurlakon tapahtumissa marraskuussa 1905 Siilinjärvellä. Lakko alkoi torstaina 2.11. Samana päivänä pidettiin kokous, jossa valittiin lakkokomitea. Komitea sai ”toimekseen tutkia, missä määrin eri henkilöt ovat olleet tekemisissä santarmirettelöjen kanssa ja missä määrässä ovat olleet tekemisissä bobrikoviffilaisen hallitusjärjestelmän kanssa.” Lakkokomitea päätti itse välittömästi, että kansakoulunopettaja Alhojärven on luovuttava toimestaan ja lähdettävä pois paikkakunnalta.[13] Lisäksi lakkolaiset vangitsivat poliisikonstaapeli Taavetti Siippaisen ja ottivat häneltä aseet. Tapahtumia käsiteltiin myöhemmin oikeudessa.[14]

Sanomalehtikirjoituksista välittyy kiihkeä tunnelma. Kansankokousta oli huudatettu ratkaisemaan esimerkiksi Alhojärven asiassa. Kokous oli ”yksimielisesti” vaatinut opettajaa poistumaan paikkakunnalta ja se oli kansan tahto.[15] Elias Laitinen kyseli myöhemmin oikeudessa kunniansa perään, koska kokouksessa oli häntä sanottu santarmien kätyriksi. Väkivallalla ilmeisesti uhattiin, hirttämisestä yms. puhuttiin.[16] Nykytermeillä tekisi mieli sanoa, että siilinjärveläiset olivat vihapuheen vallassa. Toisinajattelijat, todelliset tai kuvitellut, oli ajettava pois paikkakunnalta. Tämähän oli yleinen toimintatapa tuolloin. Läänin kuvernöörikin oli ajettu pois virkatalostaan Kuopiossa.[17]

Vilho Alhojärvi piti uhkaa niin vakavana, että hän poistui Siilinjärveltä. Johtokunta valitsi uuden opettajan ja perustuslaillisten Pohjois-Savo kuvaili, kuinka ”Tyyntä ja rauhallista on elämä täälläkin nyt lakon jälkeen. Se urkkimistyö ja ilmiannot ovat nyt loppuneet… lakon jälkeen ei ole meillä kansakoulunopettaja K.V. Alhojärveä. Hän on kiltisti pitänyt kansalaiskokoukselle antamansa lupauksen, ja poistunut paikkakunnalta.[18]

Voisi sanoa, että Siilinjärvellä oli tyyntä myrskyn edellä. Vilho Alhojärvi palasi nimittäin hoitamaan tointaan maaliskuussa 1906. Keisarillisen senaatin siviilitoimituskunta oli antanut karkotusasiassa päätöksen, jolla Kuopion piirin kruununnimismies velvoitettiin huolehtimaan Alhojärven turvallisuudesta, kun hän palaa hoitamaan tointaan Kasurilan kansakoulun opettajana. Väkivallan uhka koettiin ilmeisesti todelliseksi, niin perusteellisesti poliisia päätöksessä ohjeistettiin ja yleisöä varoitettiin Alhojärveä kovistelemasta.[19] Opettaja tuli takaisin poliisisaattueessa, mutta vastaanotto olikin hänen kannaltaan lämmin. Asemalla oli Siilinjärven työväenyhdistyksen väkeä  tervehtimässä ja junan saapuessa huudettiin eläköötä Alhojärven kunniaksi.[20]

Siilinjärven työväenyhdistys oli perustettu suurlakon innostamana joulukuun alussa 1905.[21] Alhojärvestä tuli nyt yhdistyksen puheenjohtaja ja ehkä entistäkin vihatumpi vanhojen kiistakumppaniensa keskuudessa. Työväenyhdistys sai Alhojärvestä kipeästi kaipaamaansa tietoa ja taitoa yhdistystoiminnataan. Valitettavasti yhdistyksen asiakirjat varhaisvuosilta ovat kateissa. Yhdistys aloitti oman talon puuhaamisen heti. Talo valmistuikin kesällä 1908.[22]


Savon Työmies etusivullaan 5.3.1908.
Alhojärven toiminnasta on jäänyt yksi dokumentti työväenyhdistyksen arkistoon, yhdistyksen huvitoimikunnan pöytäkirja 1909-1912. Yhdistys järjesti ajan tavan mukaan iltamia, joissa esitettiin itse harjoitettuja näytelmiä, lausuttiin runoja, pidettiin puffettia ja tanssittiin. Esimerkiksi palkollisten vapaaviikolla 1.-7.11.1909 järjestettiin talolla neljät iltamat![23]

Poliittinen asetelma Kasurilan kylässä ja Pohjois-Savossa kaiken kaikkiaan muotoutui hyvin selkeäksi. Perustuslailliset ja SDP jakoivat vuoden 1907 eduskuntavaaleissa äänisaaliin. Kasurilan kylässä 242 äänestäjää kannatti perustuslaillisten ehdokkaita ja 272 äänesti sosiaalidemokraatteja. Suomettarelaiset saivat 3 ääntä.[24] Paikkakunnan perustuslaillisille Alhojärvestä tuli varteenotettava vastustaja.

Paikallinen perustuslaillinen vaikuttaja Juho Savolainen ilmiantoi keväällä 1907 Alhojärven kansaa kiihottavista puheista. Alhojärvi oli ilmiannon mukaan kehottanut kansaa nousemaan lakia ja järjestystä vastaan ja repimään ”alas säätytalon”. Oikeudessa Alhojärven puolustus kiisti väitteet. Todistajat korostivat hänen olevan maltin mies. Savolaisella oli 20 todistajaa ja Alhojärvellä noin 50. Oikeus joutui toteamaan, ettei tapahtumista voi saada puolueetonta kuvaa, koska ”nykyjään ovat ajat siten, että kaiken määrää puoluekanta, eikä mikään muu. Nyt on veli veljeä vastaan puoluekannan mukaan.” Alhojärvi kuitenkin vapautettiin kaikista syytteistä.[25]

Syksyllä 1907 tehtiin Kuopiossa kaksi harvinaisen röyhkeää ryöstöä. Ensin kaapattiin Haapaniemen tehtaan kasoorilta palkkarahat ja samanlainen rosvous tehtiin Karhonsaaren sahan palkkarahoille. Ryöstöt onnistuivat, mutta poliisi pääsi ilmiantojen kautta tekijöihin käsiksi. Sosiaalidemokraattien kannalta asia oli kiusallinen, sillä tekijöillä oli yhteys työväenliikkeeseen.

Oman sivujuonteensa tähän toi Savon Työmiehen silloinen päätoimittaja J.A.Mustonen, joka avoimesti kannatti työläisaktivismia. Ryöstöjä tehtiin aktivismin rahoittamiseksi. Mustonen joutui pakenemaan ryöstöjen jälkeen Amerikkaan.[26] Alhojärveä kuultiin oikeudenkäynnissä, häntä epäiltiin avunannosta, mutta tästäkin tuli vapauttava päätös.

Vaikutelmaksi uutisista jää, että Alhojärvellä ei ollut mitään osuutta ryöstöihin, mutta hänestä tehtiin ilmiantoja, jotka johtivat hänenkin käräjille.[27] Alhojärven kannalta ongelmallista oli, että Mustonen lähetti Amerikasta hänellekin postia. Siilinjärven asemapäällikkö Forssén oli napannut Alhojärvelle lähetetyn kirjeen ja vienyt sen poliisille.[28] Mustonen oli ollut Savon Työmiehen toimittaja ja lyhyen aikaa jopa lehden päätoimittaja 1907, joten kaikki merkittävät sosiaalidemokraattiset toimijat olivat olleet Mustosen kanssa tekemisissä. Alhojärveä ja Mustosta yhdisti myös kansakoulunopettajatausta.[29]

Joulupäivänä 1908 Alhojärvi sai sitten johtokunnalta irtisanomisilmoituksen. Tällä kertaa hänen väitettiin opettaneen lapsille, ettei jumalaa ole olemassa. Savon Työmies sanoi, ettei kansakouluntarkastaja ole löytänyt opettajan työstä moitittavaa.[30] Alhojärvi jatkoi Kasurilan koulun opettajana syksyyn 1910. Hänestä tuli vielä Kuopion lääniin läntisen vaalipiirin varakansanedustaja kesän 1909 eduskuntavaaleissa.[31]

Syksyllä 1910 Alhojärvi sitten sai tarpeekseen Siilinjärvestä ja muutti Kotkaan.[32] Hänet valittiin 22 hakijan joukosta Kotkan yläkansakoulun opettajaksi.[33] Alhojärven seuraajaksi valittiin Albanus Sonninen, joka tekikin sitten pitkän päivätyön kansakoulunopettajana Siilinjärvellä. Muistelmissaan hän nimitti Alhojärveä kommunistiopettajaksi, joka ei päästänyt nuorisoseuran kuoroa koululle harjoittelemaan. [34]

Niin päättyi opettajan taival Siilinjärvellä. Vihamiehilleen, Siilinjärven perustuslaillisille vaikuttajille hän oli bobrikovilainen ilmiantaja, ryöstöjen suunnittelija, radikaali, uskonnoton vallankumouksellinen. Käsillä olevan aineiston mukaan hän oli osuustoimintaa, kansansivistystä, raittiutta ja urheilua harrastava maltillinen sosialisti.


Siilinjärven työväentalo.
 Työväen kalenteri 1.1.1913.
Blogin seuraavissa teksteissä käsitellään Alhojärven vaiheita Kotkassa ja vuoden 1918 tapahtumia.




[1]Rantala, Kansakoulunopettajat ja kapina. Vuoden 1918 punaisuussyytökset ja opettajan asema paikallisyhteisössä.
[2] Rantala, 17
[3] https://digi.kansalliskirjasto.fi/sanomalehti/binding/1115985/articles/2725794
[4] Rantala, 24
[5]https://digi.kansalliskirjasto.fi/sanomalehti/binding/542285/articles/2725795
[6]https://digi.kansalliskirjasto.fi/sanomalehti/binding/516826/articles/2725796
[7]https://digi.kansalliskirjasto.fi/sanomalehti/binding/746332/articles/2725797
[8] https://digi.kansalliskirjasto.fi/sanomalehti/binding/660980/articles/2730611
[9] Wirilander, Savon historia IV, 652-664
[10] https://digi.kansalliskirjasto.fi/sanomalehti/binding/683435/articles/2725799
[11] https://digi.kansalliskirjasto.fi/sanomalehti/binding/683442/articles/2730608
[12]https://digi.kansalliskirjasto.fi/sanomalehti/binding/683435/articles/2725799
[13] https://digi.kansalliskirjasto.fi/sanomalehti/binding/674293/articles/2730612
[15] https://digi.kansalliskirjasto.fi/sanomalehti/binding/683482/articles/2730615
[16]https://digi.kansalliskirjasto.fi/sanomalehti/binding/683484/articles/547734
[17] Wirilander, 666
[18] https://digi.kansalliskirjasto.fi/sanomalehti/binding/683435/articles/2730614
[19] https://digi.kansalliskirjasto.fi/sanomalehti/binding/674345/articles/2730616
[20] https://digi.kansalliskirjasto.fi/sanomalehti/binding/683481/articles/2730617
[21] https://digi.kansalliskirjasto.fi/sanomalehti/binding/683442/articles/2733617
[22] https://digi.kansalliskirjasto.fi/sanomalehti/binding/693773/articles/2730624
[23] Huvitoimikunnan pöytäkirja 1909-1912. Siilinjärven työväenyhdistyksen arkisto. Kotiseutuarkisto.
[24] https://digi.kansalliskirjasto.fi/sanomalehti/binding/683634/articles/2733601
[25] https://digi.kansalliskirjasto.fi/sanomalehti/binding/693686/articles/171661
J.A.Mustonen, Salat julki. Kumouksellisten ja rauhallisen kehityksen sosialistien keskinäiset välit, viimeaikaiset pyrkimykset ja toimintatavat Suomessa. Hämeenlinna 1909.
[27] https://digi.kansalliskirjasto.fi/sanomalehti/binding/646145/articles/2733606
[28]https://digi.kansalliskirjasto.fi/sanomalehti/binding/800065/articles/2733607
[29] https://fi.wikipedia.org/wiki/J._A._Mustonen
[30] https://digi.kansalliskirjasto.fi/sanomalehti/binding/693714/articles/2733612
[31] https://digi.kansalliskirjasto.fi/sanomalehti/binding/697282/articles/2733613
[32] https://digi.kansalliskirjasto.fi/sanomalehti/binding/687606/articles/2733615
[33] https://digi.kansalliskirjasto.fi/sanomalehti/binding/1257426/articles/2733616
[34] Albanus Sonninen, Muistelmia elämäni vaiheista, 123